keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Puhuva papukaija

Parrot costume

Pienoismalli sai viime viikolla syntymäpäiväkutsun, jossa "saa pukeutua". Poika ilmoitti saman tien haluavansa pukeutua papukaijaksi.

Parrot costume

Parrot costume

Leikkelin kolme kulahtanutta t-paitaa suikaleiksi ja ompelin suikaleet siipihihoihin. Naamarin askartelin väripapereista. Asusta tuli mielestäni aika hauska kaikessa yksinkertaisuudessaan ja krouviudessaan, ja mikä tärkeintä, tilaaja oli tyytyväinen.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Sormiharjoituksia 7

Eschrichtius robustus

Mietiskelin nimeä uudelle neuleelle, ja koetin keksiä mikä neulepinnasta oikein tulee mieleen. No, harmaavalas.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kirjat kansiin

eReader cover

eReader cover

eReader cover

Mies hankki sähköisen kirjavempeleen (mikä lienee suomeksi e-book reader?), ja toivoi sille suojakansia. Divarista parilla eurolla sopivan kokoinen kirja, askartelukaupasta huopaa, kuminauhaa ja liimaa, ja hops, valmista tuli.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tuttua ja turvallista, tulta ja tappuraa

New cardigan

Nyt jos koskaan ollaan tiukasti mukavuusalueella, avainsanoina TTS, petrooli, villatakki ja ainaoikea. Viime kesän alussa aloitin omatoimi-TTS:llä villatakin Wollmeisen sukkalangasta, värinä oi niin kaunis Neptun. Ajattelin kutoa tylsiä sileitä osuuksia kesäloman auto- ja junamatkoilla, ja sitten lopuksi tehdä helmaan ja hihansuihin hienot palmikot. Sileä osuus valmistuikin nopeasti, mutta sitten meno hyytyi. Suunnittelemani palmikkokuvio oli alunperin kudottu alhaalta ylös pyörönä, ja likimain joka kierroksella tapahtuu jonkinlaista silmukoitten kiepauttelua. Minä taas kudoin takkiani ylhäältä alas ja tasona. Eihän siitä mitään tullut, ja neule joutui jäähylle kuukausiksi. Muutama viikko sitten sisuunnuin, purin pois palmikontekeleet ja kudoin helmaan, hihansuihin ja nappilistoihin sekä pääntielle tyynesti ainaoikeaa. Ratkaisu on mielestäni toimiva, sillä takin väri on niin intensiivinen, että palmikot eivät kuitenkaan olisi saaneet ansaitsemaansa huomiota (jos nyt olisivat edes onnistuneet, mokomat).

New cardigan

Lopputulos on mielestäni onnistunut, mutta itse kutominen oli kyllä aikamoista tahkoamista. Lanka, niin villaa kuin onkin, tuntuu nimittäin puikoilla aivan puuvillalta – enkä pidä puuvillan kutomisesta. Siitä puuttuu täysin villan kimmoisuus ja eloisuus, ja valmis neulekin tuntuu painavalta ja laskeutuu puuvillamaisesti. Väri on kuitenkin niin upea, että kärsimys kannatti.

New cardigan

Keräsin vyyhtejä sieltä täältä, ja valmiista pinnasta huomaa selvästi eron eri värjäyserien välillä. En anna sen häiritä.

New cardigan

Puikkokoko oli 2,75 mm, ja lankaa kului 3,5 vyyhtiä, jos en ihan väärin muista. Napit löytyivät omista varastoista. Ravelryssä takki löytyy nimellä Vonken en vuur (tämän voisi kääntää vaikka tulta ja tappuraa), mikä johtuu siitä, että aloittaessani neuletta piporadioni soitti tauotta belgianpoppia.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kädet lämpimiksi

Camp out mittens

Camp out mittens

Käsinkehrättyä lapaslankaa jäi yli kaksi pientä nöttöstä, joista kudoin kämmekkäät Camp out mittens -ohjeella. Hurjan kiva ohje, mies toivoi itselleen samanlaisia, ja taidanpa kutoa yhdet itsellenkin – tämä pari lähtee lämmittämään syntymäpäiviään viettävän ystävän käsiä.

Camp out mittens

Kuvista kiitos kaunis lähilankakaupan kauppiaalle:)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Sinivalaan syvänmeren laulu*

Handspun

Jokunen aika sitten sain Tuulialta kauniin villaletin nimeltään Valaan syvänmeren laulu, jonka kehräsin kerrassaan kivaksi langaksi (60% BFL, 20% silkkiä, 20% firestar. Bling!). Toinen ystävä taas hemmotteli minua lahjoittamalla Stephen Westin Blue whale -huiviohjeen (kiitos A!). Kuten nimistä voi jo päätellä, lanka ja ohje oli tarkoitettu toisilleen.

Blue whale shawl/handspun

Blue whale shawl/handspun

Blue whale shawl/handspun

Käsinkehrätyn kutominen on aina yhtä kiehtovaa, joten ei ihme että huivi valmistui alle viikossa. Pidän huiveista joissa molemmat puolet ovat oikeita puolia, ja mielestäni malli tuo langan hyvin esille. Ensi syksynä tuon voi sitten kietoa kaulaansa:)



*Tiedän toki että ryhävalaat niitä meren laulajia ovat, mutta taiteellinen vapaus otsikoinnissa sallittakoon.